Leikkipuisto Arabianrantaan

VALTUUSTOALOITE

Leikkipuisto Arabianrantaan

Arabianrannassa on urheilupuisto, missä on mahdollisuus harrastaa useita eri lajeja. Alueella on mm. tennis-, jalkapallo-, koripallo- ja lentopallokenttä ja yleisurheilupaikkoja. Alue on autoton ja siellä hyvät mahdollisuudet ulkoilla. Koko alueella ei kuitenkaan ole yhtään pienten lasten leikkivälineitä.

Liikuntapuisto olisi vielä nykyistä parempi koko perheen ulkoilualue jos sinne sijoitettaisiin leikkipaikka myös perheen pienimmille. Leikkipaikassa voisi olla keinuja, hiekkalaatikko, kiipeilyteline yms. Teemana voisi olla myös pienimpien lasten ”liikuntapaikka”. Keskeisellä paikalla sijaitseva yhteinen leikkipaikka kokoaisi myös alueen lapsia vanhempineen samaan paikkaan leikkimään.

Leikkipuistoon ei välttämättä tarvitse sisälläolo mahdollisuutta tai työntekijöitä. Leikkipuiston välineet voisi pystyttää ja ylläpitää liikuntavirasto tai rakennusvirasto osana liikuntapuiston muuta huoltoa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Arabianrannan liikuntapuistoon sijoitetaan pienten lasten leikkipaikka.