Eduskuntavaalit

Sain eduskuntavaaleissa 1824 ääntä. Sillä ei vielä saanut paikkaa kansanedustajana. Näillä sivuilla on tallessa eduskuntaavaaleissa esiin nostamiani teemoja:

Eduskunnassa päätetään monenlaisista asioista. Olen nostanut itselleni tärkeinä asioina esiin lapset, koulutuksen, eläimet, pätkätyöt ja kulttuurin.

Lista ei ole poissulkeva ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää ryhtyä todellisin toimenpitein tulevalla vaalikaudella. Vihreiden ja Helsingin Vihreiden vaaliohjelman teemat ovat myös minun asialistallani.