Ilmainen joukkoliikenne rollaattorin kanssa kulkeville

TALOUSARVIOALOITE

 

Ilmainen joukkoliikenne rollaattorin kanssa kulkeville

 

Joukkoliikenteessä saa kulkea ilmaiseksi lastenvaunujen kanssa, mikä onkin erinomainen asia. Vaunujen kanssa olisi mahdotonta kulkea kuljettajan luokse maksamaan lippua, eikä vaunuja toisaalta voi jättää kulkuneuvoon valvomatta.

Myös rollaattorin kanssa kulkeminen liikkuvassa kulkuneuvossa on lähes mahdotonta tai ainakin vaarallista. Kuitenkin vanhempien henkilöiden itsenäinen liikkuminen julkisilla kulkuneuvoilla on kannatettavaa. Moni ei ehkä uskalla edes kulkea julkisella liikenteellä silloin kun liikkuminen muutenkin on hankalaa, mutta tähän olisi syytä kannustaa. Joukkoliikenne on entistä enemmän matalalattiaista ja siten helpommin myös vaikeammin liikkuvien käytettävissä.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että joukkoliikenne olisi maksutonta rollaattorin kanssa liikkuville.

14.3.2007

Sanna Hellström